Tulihan se vaikea aika. Joulua ennen jo alko ote herpaantua ja jouluna lipes täysin... Kävi ihan reippaasti valmentajallakin ja sain sitte tsempin päälle. Kunnes yks ilta mentiin perheellä syömään ja ote tähän hommaan kirpos taas.
Oon niin pettynyt ja mietin,ett millä sen saman innon ja helppouden taas löytää. SIllä tätä koitosta en aio hävitä, mun lapset ansaitsee äidin. Jos meno ei muutu niin enneaikaiseen hautaan sitä menee.
Joten nyt ristin kädet ja pyydän apua.

Joulukuu oli tasaista tarpomista ja joulun aikaan tuli herkuteltua oikein kunnolla. Mutta en ollut muka lihonnu,, joten olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt uusin voimin kukistamaan tätä läskipeikkoa joka yhä haittaa elämää,

Nyt ei ole ollut kovin vilkasta tämä minun "rempan" kanssa. Vaan empä ole luovuttanutkaan, yritän pitää mottona "hiljaa hyvää tulee". Jospa kilot jotka saa pois pysyykin pois. Postiviista palautetta ole kyllä saanut. Alkaa ilmeisesti näkyäkin,että jauhopusseja on lähtenyt poistoon. 

Nyt on ollut pitkän aikaa ne "vaikeat ajat", joiden tiesin koittavan. Kyllästynyt syömään pussimuonaa, kyllästynyt miettimään ett mitäs salaattia tänään ja ennekaikkea kyllästynyt itseeni. Miksei voisi vaan mennä niin, että huiskista heijaa sain muutettua elämäntapani. Ehkä nämä hankalat ajat sitten on ihan hyviä, joutuu miettimään että miksi haluan tätä ja miten sen saavutan? 
Tavoite olis saada enemmän liikuntaa tähän muutokseen, se vaan on ollut haastavaa. Jospa mielenkinto siihenkin heräisi kun alkaa olla kevymepi olo.

Nyt sitte ollaan jossain taudissa, ei ollenkaan kiva. Kuumetta ja mahakipua kärsitään, mieli siis matalalla. Tässä pohdinki,että mitenhön sitä yrittäis syödä... Mitään pusseja ja patukoita ei todellakaan tee mieli,  jos nappais vitamiinia ja yrittäis syödä mahdollisimman vähän hiilareita. Taudin lähdettyä vois sitten jatkaa "kuuria", jota en kylläkään pidä kuurina vaan portaina terveempään elämään. Että sillai